fbpx

Milloin uudistaa yrityksen visuaalinen ilme?

kuva-uudistetut-nettisivut-ja-logo-milloin-uudistaa-yritysilme

Milloin visuaalinen ilme pitää uudistaa?

Visuaalinen ilme uudistetaan mm. silloin, kun yrityksessä tapahtuu uudistuksia tai muutoksia. Esimerkiksi tavoitellaan erilaisia asiakkuuksia kuin ennen, tai toimintatapa ja arvot ovat muuttuneet merkittävästi.

Myös sekava ja epämääräinen ilme, josta yritys ei ole tunnistettavissa, on yksi syy uudistamiselle. Esimerkiksi monta eri fonttia ja montaa eri väriä markkinointimateriaaleissa ja sosiaalisen median julkaisuissa ei anna ammattimaista kuvaa yrityksestäsi.

Joskus visuaalinen ilme halutaan uudistaa siksi, että halutaan nykyaikaan sopiva ulkoasu. Jos yrityksen ilme on luotu 90-luvulla ja näyttää vanhanaikaiselta, niin visuaalisen ilmeen päivitys on silloin paikallaan. 

Miten visuaalinen ilme uudistetaan?

Visuaalisen ilmeen uudistaminen tapahtuu yrityksen tarpeiden mukaan. Toisille riittää kevyt päivitys ja toiset tarvitsevat koko ilmeen uudistamisen. Tämä kaikki selvitetään palaverissa, jossa kartoitetaan yrityksen tämänhetkinen tilanne.

Esimerkiksi voidaan säätää logon ja yrityksen värejä uusiksi. Muutoksen ei tarvitse olla suuri, vaan pieni värisävyjen uudelleen säätäminen voi jossain tapauksissa riittää. Monesti ei tarvitse tehdä yrityksen uudesta ilmeestä täysin erilaista, vaan kunnioitetaan vanhaa ja tuodaan siihen uutta ja modernia tyyliä. Myös vanha logo voidaan piirtää uusiksi ja muokata yksityiskohtia ajan henkeen sopiviksi. Pienillä muutoksilla saadaan yllättävän isokin muutos aikaan!  Pois lukien ne yritykset, joilla yritysilme on jäänyt alkujaankin vajaaksi tai logo on itse piirretty. Silloin on hyvä suunnitella koko visuaalinen ilme uudestaan ammattilaisen avulla.

Tässä esimerkki täydellisestä uudistuksesta. Yrittäjä oli luonut logon yrityksen alkuaikoina itse ja se ei enää palvellut nykyistä käyttötarkoitusta. Logo koki täydellisen uudistuksen ja yrityksen koko visuaalinen ilme päivitettiin tähän päivään.

Hyödyt visuaalisen ilmeen uudistamisesta

  • Yritys tulee tunnistettavaksi
  • Kuva yrityksen toiminnasta selkiintyy
  • Yrityksen arvo nousee asiakkaiden silmissä

Tarvitsetko apua? Ota yhteyttä!

Olemme suunnitelleet lukuisia visuaalisia ilmeitä eri yrityksille vuosien varrella ja haluamme auttaa myös teidän yritystänne.
Visuaalisen ilmeen suunnittelu 1200€ ja pelkkä logon suunnittelu alkaen: 250€ Hintoihin lisätään Alv 24%
Jos tarvitset laajemman kokonaisuuden, niin tutustu valmiisiin paketteihimme.